Onko kyberhyökkäysten määrä kasvussa?


Tietokonehyökkäysten määrä kasvoi maailmanlaajuisesti helmikuun 2020 noin 5 000 hyökkäyksestä viikossa huhtikuun noin 200 000 hyökkäykseen viikossa.* Kyberhyökkäysten määrä on kasvussa, ja lisäksi riskit ovat kasvaneet, koska hyökkäystekniikat kehittyvät jatkuvasti. Kyberhyökkäys maksaa kuluttajalle keskimäärin 140 €.**

Ovatko kyberhyökkäykset kasvussa?

Kyllä, ne ovat ehdottomasti kasvussa, esimerkiksi tietojenkalastelu. Sillä tarkoitetaan rikollisten lähettämiä väärennettyjä viestejä, joilla he pyrkivät saamaan haltuunsa arkaluontoisia tietoja tai harhauttamaan käyttäjän asentamaan haittaohjelman napsauttamalla linkkiä. Googlen mukaan tietojenkalastelusivustojen määrä kasvoi vuosina 2016–2019 noin 250 000 sivustosta noin 1 700 000 sivustoon. Lisäksi käytettävät tekniikat ovat yhä kehittyneempiä, minkä vuoksi väärennetyt viestit näyttävät yhä aidommilta.

Tietojenkalastelun lisäksi kasvussa ovat myös kiristysohjelmat, jotka tavallaan ottavat tiedot panttivangiksi. Niiden määrä kaksinkertaistui vuodesta 2018 vuoteen 2019.***

Lisäksi kyberrikollisilla on monenlaisia uusia mahdollisuuksia tehdä hyökkäyksiä maailman digitalisaation ja yhteyksien ansiosta. Esimerkiksi älykellot, matkapuhelimet ja jopa autot voivat joutua hyökkäyksen kohteiksi.

Kyberhyökkäykset ja COVID-19

COVID-19-pandemia on lisännyt kyberhyökkäysten määrää entisestään. Googlen mukaan joka viides sähköpostiviesti liittyy jo COVID-19-virukseen.**** Rikolliset hyödyntävät tilannetta, jossa yhä useampi tekee etätyötä ja elämä on yhä enemmän verkossa. Lisäksi nykyisissä tietojenkalastelukampanjoissa levitetään valeuutisia COVID-19-viruksesta ja valheita rokotteista ja hoidoista.

Voiko kyberhyökkäyksiä estää?

Itse kyberhyökkäyksiä ei voi estää helposti. Voit kuitenkin välttää joutumisen niiden uhriksi. Varo epäilyttäviä linkkejä sähköpostiviesteissä ja epäilyttäviä sivustoja. Varmista viestin aitous, ennen kuin napsautat mitään. Käytä lisäksi aina hyvää virustorjuntaohjelmistoa, kuten McAfee LiveSafea. Jos jostain syystä kuitenkin napsautat haitallista linkkiä, virustorjuntaohjelmisto pystyy pysäyttämään haittaohjelman tai viruksen, ennen kuin se saastuttaa tietokoneen.

Kyberhyökkäykset ovat kasvussa, erityisesti tietojenkalastelu ja kiristysohjelmat. Lisäksi kyberrikolliset käyttävät COVID-19-pandemiaa arkaluontoisten tietojen hankkimiseen. Pysy valppaana epäilyttävien linkkien ja sivustojen suhteen ja hanki hyvä virustorjuntaohjelmisto. Best2Serve suosittelee McAfee LiveSafea. Se on virustorjuntaohjelmisto, joka suojaa kaikki laitteesi (kannettavat, tabletit ja matkapuhelimet) ja sisältää lisäksi muita suojausvaihtoehtoja, kuten salasanan hallinnan ja suojatun tallennustilan arkaluontoisille asiakirjoille.

* Lähde: https://atalayar.com/en/content/brutal-increase-cyber-attacks-coronavirus-target
** Lähde: https://dutchitchannel.nl/592515/cybercrime-berokkent-europese-gebruikers-miljard-euro-schade-in.html
*** Lähde: https://www.consultancy.eu/news/4695/number-of-claims-on-cyber-insurance-policies-rising-steeply
**** Lähde: https://hetccv.nl/onderwerpen/cybercrime/documenten/covid-19-phishing-criminelen-misbruiken-de-coronacrisis-voor-phishing-aanvallen/

Evästeet

Best2Serve käyttää palvelun parantamiseksi aina toiminnallisia evästeitä ja analytiikkaevästeitä. Lisäksi käytämme henkilökohtaisia evästeitä, jotta me ja kolmannet osapuolet voimme näyttää sinulle henkilökohtaista sisältöä sen perusteella, miten toimit Internetissä. Jos haluat lisätietoja, voit lukea evästekäytäntömme. Hyväksy evästeet, jos haluat käyttää sivustomme parasta versiota. Valitse Accept (Hyväksy). Voit muuttaa evästeasetuksiasi milloin tahansa. Jos et hyväksy evästeitä, käytämme ainoastaan toiminnallisia evästeitä ja analytiikkaevästeitä.